maanantai 30. joulukuuta 2013

Mikä käsityö olet?

Satuinpas tällaiseen testiin "Mikä käsityö olet?" Pitihän se testata: testin mukaan olen kirjava käsityökori.

Ensi testauksella olin pitsiliina, jollaisia en ole iku kuuna päivänä tehnyt, mutta toisella testauskerralla sain tulokseksi käsityökorin. Tämä tuntuu enemmän omalta. Tällaisen voisi vaikka tehdäkin. Sitten ensi vuonna.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Kalenterisukka

Joulukuun alussa satuin sopivasti missäneuloimmekerran-blogiin, jossa oli kutkuttava joulukalenteri jämälangoista neulottavista villasukista. Idea osui ja upposi meikäläiseen ja niinpä jokainen joulukuun päivä on ollut jännistystä täynnä siitä, millä jämälangalla tänään kalenterisukkaa kudotaan.

Tässä valmiit kalenterisukkani varpaista varteen neulottuna:
Jämälanka villasukka joulukalenteri 2013 valmiina


Alkuperäinen ohje on ohuemmalle langalle ja minä käytin Novitan 7-veljestä, joten kerrosmääriä olen soveltanut vaihtelevasti.  

Ylempi sukka on neulottu seuraavalla ohjeella varresta varpaisiin lueteltuna auringonkeltaisen resorin jälkeen:
24 kerrosta lankavaraston hallitsevalla värillä
21 kerrosta värillä, jonka pyydetty ystävältä/työkaverilta tai perheenjäseneltä
20 kerrosta astiaston värisellä langalla
17 kerrosta lempiunivormun värillä
16 kerrosta kotitalon seinien värisellä langalla
13 kerrosta pipon värisellä langalla
12 kerrosta sohvan värisellä langalla
9 kerrosta ensimmäisen vastaantulijan paidan värisellä langalla
8 kerrosta maton värisellä langalla
5 kerrosta pyyhkeen värisellä langalla
4 kerrosta käsilaukkun värisellä langalla
kärki vapaavalintaisella värillä. Kärjen jälkeen neulo 1 kerros kännykän kuorien/suojakuorien värisellä langalla

Alempi sukka neulottu taas täten varresta varpaisiin lueteltuna resorin jälkeen:
23 kerrosta lähimmän kirjan kansien värisellä langalla
22 kerrosta jalassa olevien sukkien värisellä langalla
19 kerrosta sen värisellä langalla kuin minkä värisistä lakanoista heräsi tänään
18 kerrosta valitsemalla väri haaveiden matkakohteen lipusta
15 kerrosta suosikkihedelmän/-vihanneksen värisellä langalla
14 kerrosta silmien värisellä langalla
11 kerrosta kulkuvälineen värisellä langalla
10 kerrosta sen värisellä langalla, mitä söi tänään ensimmäiseksi
7 kerrosta sen värisellä langalla, mitä jäätelöä mieli tekisi juuri nyt, jos kulman takaa löytyisi auki oleva jäätelöbaari
6 kerrosta värillä, joka alkaa nimen ensimmäisellä kirjaimella
3 kerrosta satunnaisesti valitulla värillä
kärki vapaavalintaisella värillä. Neulo sen jälkeen 2 kerrosta lompakon värisellä langalla
 

Näistä vihjeistä voi päätellä esimerkiksi, että joulukuussa mieleni tekevi salmiakkijäätelöä ja Kisulit alkaa K-kirjaimella (keltainen väri alkaa myös k:lla). Heh, heh! Mukavaa oli. Ja sukat lämmittävät jalkoja mukavasti näin talvella.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Täällä laskeudutaan nyt joulun viettoon joululaatikoiden valmistelun ja lahjapakettien viimeistelyn muodossa.
Risto Reipas toimii tonttuna tänä vuonna.
JouluJisto
Kissamaista ja rentouttavaa Joulua !

lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulun tunnelmaa

Itse valettu kynttilä ja tuunattu koristeet kierrätysmateriaalista

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kehräyshimo

Yhtäkkiä minut valtasi kehräyshimo. Aikaa oli vain vähän, mutta yksisäikeisiä kehräyksiä oli kopassa odottamassa kertausta. Pikaisesti siis kertaamaan rukilla.

Aluksi sai langan muodon Jämptlannin pystykorvan karva. Lisänä harmaata lampaan villaa. Pelkästään jämptin pohjavillasta en ainakaan minä saa lankaan ilman pitempää kuitua.
 Koiran omistajalle on tarkoitus neuloa langasta (109g) kädenlämmittimet joululahjaksi.
Seuraavaksi kertasin monirotuisen (Suomen pystykorvaa ja hirvikoiraa) koirankarvan säikeet. Näissä mukana valkoista lampaan villa sitomassa koiran pohjavillauntuvaa. Aika kiva vaikka itse sanonkin.

Jos tekisin näistä lapaset. Lankaa on yhteensä 129 g, joten riittäisi lapasiin.
Kokeilin vielä Navajo-kertausta vironvillan hahtuvasta kehräämästäni säikeestä. Langasta tuli kolmisäikeistä ja aika kivan väristä. Lankaa on vain 23 g, joten joko on kehrättävä lisää vastaavaa lankaa tai laitettava raidaksi.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jämäkalenteri

Surffaillessa eksyin tällaiseen "jämälanka villasukka joulukalenteri" ja tämähän osui ja upposi meikäläiseen välittömästi. Jämälankoja kun pyörii siellä sun täällä ja vielä erilaisissa jemmapaikoissakin. Pari päivää meni haudutellessa ja sopivaa tilaisuutta odottaessa, mutta nyt täälläkin on aloitettu jämäsukat joulukalenterin merkeissä.

Kärjestä aloitettavat sukat ovat hieman opettelussa, joten keltaisen a-sukan luomiskerroksessa olisi ollut hieman parantamisen varaa. Näistä tulee minulle villasukkajumppaan sukat, joten ei-täydellinen aloitus kelpaa niihin mainiosti. B-sukan aloitus onnistuikin jo paremmin. Innosta pinkeänä odotellaan sitten huomista "kalenteriluukkua" avautuvaksi!
http://missaneuloimmekerran.blogspot.fi/